Sykkeitä ja - yllätys yllätys - supistuksia

Tovi on vierähtänyt edellisestä kerrasta. Osin se johtuu siitä, että olen yrittänyt metsästää blogiin lisättäväksi tiedostoa tekstistä, jonka kirjoitin kirjoittajakurssille männävuonna. Se sisälsi tuokiokuvia vuoden 2010 prenataalijaksosta, siis tunnelmia vuodelevosta TYKS:ssa toista keskosta odottaessa. Tiedän että se on jossain, joko omalla tai mummolan koneella, mutta en löydä. Paperiversio on kyllä olemassa, mutta en jaksaisi ruveta naputtelemaan teksiä uudestaan koneelle. Ehkä se löytyy vielä.

Viuh-viuh-viuh - elämän ääni!

Paljon on tapahtunut, tiedä sitten miten kiinnostavia asioita, mutta sellaisia kuitenkin joita ajattelin blogiin raportoida. Mistähän tuota aloittaisi? No vaikkapa sydänäänistä. Mulla on oma Angelsound-kotidoppleri, jolla olen jostain kymppiviikolta asti silloin tällöin (pari kertaa viikossa) kuulostellut kohdun kuulumisia. Pääsääntöisesti huonolla menestyksellä, sillä vain istukkavirtaukset humisevat joka puolella. Edellisraskaudessa muistelen kuulleeni sykkeet jo joskus kymmenennen viikon jälkeen, ehdottomasti ennen 12. raskausviikkoa, ja niinpä sitten kun 14. viikko täyttyi eikä vieläkään tulosta tullut, soitin neuvolaan ja kysyin voisiko kokeilla heidän laitteillaan. Terkkari pyysi minut käymään tiistaina iltapäivällä, kun oli tullut peruutus. Kuuntelimme ääniä ensin yhdellä, sitten toisella dopplerilla, turhaan. Välillä terkkari käski mun kääntyä kyljelleni ja odotimme hetken, sitten uusi yritys. Lopulta tuli toinenkin terkkari kuuntelemaan. Hän sai pari kertaa laitteessa vilahtamaan hetken vauvan sykelukeman, mutta varsinaisia ääniä ei kuulunut. Mulle tarjottiin mahdollisuutta päästä seuraavana päivänä ultraan naapurikunnan neuvolaan (joka on siis huomattavasti lähempänä kuin muut oman kunnan neuvolat tai äitipoli), mutta jo näköhavainto sikiön sykelukemasta huojensi mieltäni niin, että sanoin tämän riittävän.

Seuraavalla viikolla, rv 15+3, otin sitten oman dopplerini käteen vähän kuin ajankuluksi. Asetin sen alavatsalle vasemmalle ja kuuntelin muutamia muksahduksia ja humahduksia, joita vauvan liikkeet aiheuttivat - ja sitten yhtäkkiä hän liikahti dopplerin alle! Mikä ihana, ihana ääni se onkaan! Kovin kauan en viitsinyt lapsukaista kiusata oman huvini vuoksi, mutta suuri huoli poistui. Välillä on tuntunut jo siltä, että meille ei ole tervettä lasta tulossakaan. Luulen että tämä "kutina" johtuu pikemminkin siitä, että olen tottunut elämään katastrofista katastrofiin. Esikoisen sairaus oli niin vaikea ja saneli koko elämäämme lähes 12 vuotta, että en vieläkään ole tottunut tähän tavallisen lapsiperheen elämään. Koko ajan jossain takaraivossa odottaa, että tulee jotain kamalaa. Että ei meidän elämä vaan voi olla näin helppoa. Erityislapsen äidin identiteetti on minussa niin syvällä, ettei sitä ihan noin vain riisutakaan, vaikka lapsi elääkin nyt vain muistoissa eikä hänestä enää tarvitse kantaa huolta.

Raskausdiabetes?

Jaa niin tosiaan, kävinhän minä sokerirasituksessakin. Ja sössin sen. Mulle oli annettu ohjeeksi 12 tunnin paasto. Koska aika labraan oli varattu klo 7.30, mun oli tarkoitus syödä iltapala klo 19 jälkeen. Sitten havahduin yhtäkkiä klo 20 siihen, että unohdinpa koko jutun. En uskaltanut enää ottaa iltapalaa, mikä jälkikäteen ajatellen oli typerää, koska myöhemmin luin paaston ohjeistukseksi 10-12 tuntia. Loogisesti ajatellen kuitenkin luulin olevan niin, että lyhempi paasto antaa virheellisemmän tuloksen kuin pidempi.

Niinpä menin seuraavana aamuna rasitukseen 14,5 tunnin paaston jälkeen. Tuloksena oli paastoarvo 5,3, joka on siis raja-arvo ja riittää radi-diagnoosiin, vaikka 1h ja 2h arvot olivat hyvät. Vasta pari päivää tulosten saamisen jälkeen tajusin alkaa selvittää, miten liian pitkä paasto vaikuttaa arvoihin. Yllätyksekseni luin, että se saattaakin antaa väärän hälytyksen, koska elimistö alkaa itse korjata liian matalaa verensokeria. Sain neuvolasta kuitenkin verensokerimittarin ja luennon radin hoidosta. Näin siitä huolimatta, että terkkarikin piti todennäköisenä raja-arvon virheellisyyttä.

Seuraavana aamuna otin 12 tunnin paastoarvon. 4,7, eli oikein hyvä. Tarkoitus on ollut mittailla sokereita muutenkin, kun tuo mittari kerran on käytettävissä. Mä vaan olen ADD-aivoineni niin huono tällaisissa kellontarkasti tehtävissä asioissa. Unohdan hyvät aikeeni. Aamuisin kun herään laittamaan koululaiset taksiin, odottelen että paastoaika tulisi täyteen. Ja sitten nukahdan sohvalle ja herään vasta, kun iltapalasta on vierähtänyt 13 tuntia. Ja ruokien jälkeen mittaamiset sitten? Ei vaan muista! Pitäisi skarpata tässä, ihan terkkarin mieliksi. Vaikka mulle nyt tehdään sitten se uusi rasitus rv 24-26.

Tällä hetkellä elän kuitenkin sen mukaan, ettei mulla ole radia. Olen toki raskaustestistä asti rajoittanut sokereiden syömistä, esimerkiksi karkit ovat saaneet jäädä kaupan hyllylle ja muutenkin sokeriherkkuja olen nautiskellut maltillisesti. Tiedä sitten siitäkö johtuu vai mistä, etten ole vielä saavuttanut lähtöpainoani, vaan olen kilon verran sen alapuolella. Osaltaan se ehkä johtuu siitä, että nyt raskausaikana mulla säilyy kylläisyyden tunne todella kauan. Nytkin taitaa olla edellisestä ateriasta kohta seitsemän tuntia, ja yhä tuntuu että ei ole yhtään nälkä. Täytyy kyllä kohta syödä kuitenkin. Pitäisi oikeasti keskittyä säännölliseen syömiseen. Toki mulla on niin monta kymmentä kiloa ylipainoa, ettei varsinaisesti haittaa vaikka painoa ei tulisi lainkaan koko raskausaikana. Ehkä elimistö tällä kummallisella kylläisyyden tunteella pitää huolen siitä, ettei paino nouse?

Jaa että miten supistelu? 

No eihän se kovin hyvin. Viime perjantaina siirryttiin siinäkin uudelle tasolle. Aiemmin supistustuntemukset on olleet lähinnä särkyä selässä ja lantiossa, ja puristava tunne alavatsalla. Perjantaina kuitenkin tuli ensimmäinen pitkähkö (yli 20 sek) supistus, joka tuntui ihan oikeana poltteena vatsan puolella. Se meni ohi eikä toistunut moneen tuntiin, mutta lantion särky vaivasi koko ajomatkan Korpilahdelta Kalantiin ystävän joulukonserttiin. Ja konsertissa, ja sen jälkeen ystävien kotona. Vaikka makasin sohvalla, särky aaltoili jatkuvasti. Ja kun siinä tuli valvottua pitkälle yöhön jutellessa, jossain vaiheessa tuntemukset siirtyivät taas vatsankin puolelle. Siinä vaiheessa kun oli tullut viiden-kuuden supistuksen sarja muutaman minuutin välein, totesin että on turvauduttava Adalatiin. Ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa. Sekään ei heti helpottanut, mutta nukahdin lopulta ja aamulla herätessä supistelu oli rauhoittunut.

Joka päivä supistuksia tulee. Aamuisin kun nousen ylös, tulee muutama napakka supistus peräkkäin, ja asettuu sitten. Päivän mittaan aina välillä, usein autoa ajaessa, kohtu kiristyy, joskaan ei kovin kipeästi. Mutta heti jos ei tarpeeksi ehdi tai malta makoilla, se kostautuu. Kuten tänään. Vaikka suurimman osan päivästä vietin sohvalla, noin 2,5 tuntia vienyt neuvolareissu teki sen, että kotona ruokaa laittaessa häiritseviä supistuksia tuli ihan jatkuvasti. Nyt makaan sohvalla ja olo on taas parempi. En tiedä mitä tapahtuu kun nousen tästä syömään.

Lääkesekoilua

Minunhan piti aloittaa progesteronihoito rv 16 alkaen. Eilen kävin lopultakin hakemassa apteekista 30 päivän annoksen Lugesteron-emätinkapseleita. Olen siitä huoleton tyyppi, että aika usein lääkkeiden tuoteseloste jää lukematta. Nyt kuitenkin kaivoin sen esille ja kahlasin läpi. Onneksi! Siinä nimittäin mainittiin - kuten paketissakin, minkä myöhemmin huomasin - tuotteen sisältävän maapähkinäöljyä. Olen allerginen käsittelemättömälle pähkinälle. En vaarallisesti, vaan niiden syöminen aiheuttaa lähinnä epämukavaa oloa kurkun, nenän ja korvien kutinana. Koska pakkausseloste kuitenkin yksiselitteisesti kielsi tuotteen käyttämisen pähkinäallergikoilta, päätin jättää kokeilematta ennen kuin olen jutellut lääkärin kanssa.

Tänään sain iltapäivästä kiinni Gravidan lääkärin. Hän ihmetteli ensin sitä, että Pharmacan mukaan lääke ei sisällä maapähkinä- vaan auringonkukkaöljyä. Tuoteseloste oli kuitenkin aivan selkeä. Lääkäri meinasi, että voin kuitenkin kokeilla sopisiko lääke minulle, kun ei pähkinä ole koskaan mitään vakavaa minulle aiheuttanut.

Viiden minuutin päästä puhelin soi ja lääkäri kertoi neuvotelleensa kolmen muun kollegan kanssa. Heistä kaksi oli ollut sitä mieltä, että koska pähkinäallergia on arvaamaton ja saattaa yllättäen aiheuttaa hyvinkin voimakkaan reaktion, en missään tapauksessa saa lähteä kokeilemaan miten käy. Kysyin, onko vaihtoehtoista hoitoa olemassa, kun supistelu kuitenkin on selvästi viime päivinä ollut voimakkaampaa. Kuulemma ei. Kuitenkin jonkin ajan päästä lääkäri soitti uudestaan ja kertoi jutelleensa taas kollegoidensa kanssa. He olivat tulleet siihen tulokseen, että minulle kokeillaan erityisluvallista pistoshoitoa.

Käyn hakemassa äitipolilta hakemuksen, jonka täyttämällä saan apteekista Prolution depot -nimistä lääkettä. Se annostellaan pistoksena lihakseen kerran viikossa joko tk:ssa tai neuvolassa raskausviikolle 37 asti, ellei lapsi sitä ennen synny. Saa nähdä minkä hintainen tuote on kyseessä. Toisaalta kuukauden annos Lugesteroniakin maksoi lähes 40€. Ehkä neljä pistosta, joka kuukaudessa tulee annettua, ei maksa sen enempää. Toivottavasti. Ja toivottavasti tuo hoito tehoaa. Tällä hetkellä tuntuu, että en kohta voi oikeasti edes kotoa poistua, kun supistelu ärhäköityy heti. :( Huomenna olen menossa naisten pikkujouluihin, mutta varmistin että pääsen sielläkin pötköttelemään. On kuulemma säkkituoleja tarjolla, eiköhän se riitä.

Masu kasvaa 

Olen koko alkuraskauden ajatellut, ettei mulle varmaan mitään vauvapallukkaa edes tule. Vatsassa on sen verran röllykkää, että se peittää kyllä kohdun pömpötyksen tehokkaasti. Nyt kuitenkin huomaan, että vatsa on vähän erilainen. Jo reilu viikko sitten eräs tuttava sanoi, että raskauden huomaa jo selvästi. Itse en mahaa näe, mutta toki housut kiristävät jo niin, että farkkuihin piti viritellä hiuspompuloista venymisvaraa ja pikkuhousut puristavat myös ikävästi. Kohdunpohja tuntuu jo lähes navan korkeudella! Hurja hyppäys tapahtui ihan lyhyessä ajassa. Silloin kaksi viikkoa sitten kun neuvolassa yritettiin tavoittaa sykkeitä, ei kohtua vielä oikein erottanut rasvakerroksen alta. Nyt se on aivan selkeästi tunnettavissa - myös silloin kun ei supista. On se kyllä aika ihanaa! :)

Joulu tulloo, juosta pittää, sanoi vanha kansa. Minun osaltani juoksut on kyllä juostu. Mies jää perjantaina kuukauden pituiselle joululomalle (tuon työpaikan ehdottomia etuja!) ja oli tarkoitus tehdä joulusiivousta yhdessä, minä toki vointini mukaan. Aika heikolta näyttää nyt sen osalta. Mutta ehkä se joulu tulee vähemmälläkin touhuamisella. Kaappeja meillä ei ole ikinä siivottukaan, mutta huushollin kaaos pitäisi kyllä saada selätettyä. Onneksi on mahdollisuus käyttää myös kotipalvelua 6h/vko, tai enemmänkin jos tarve vaatii. Jouluostosten hoito jää jollekin muulle. Vaunujen hankinta mulla tällä hetkellä on eniten mielessä. Ne kun haluan käytettynä, eikä mies osaa samalla tavalla huomioida kaikkia pikkujuttuja kuntoa tarkistaessa. Mutta voi olla että mun on vaan luotettava. Yhdet on nyt kiikarissa, taisivat olla Hämeenlinnassa... Ehkä saamme ne vielä ennen joulua.

Nyt päästän muksut katsomaan Maltin ja Valtin joulukalenteria. Aikamoinen tarina tässä nyt jo tulikin, vaikka en edes kaikkea mielessä ollutta kertonut! Ehkä joku kuitenkin jaksoi lukea loppuun asti. :-D