No nyt on ensimmäinen annos keltarauhashormonia saatu. Lupa lääkkeen käyttöön tuli Fimeasta vajaassa vuorokaudessa, ja vaikka tukku tietokannan mukaan tarjosi ei-oota, lääke tuli apteekkiin kuitenkin tilauksesta seuraavana päivänä eli perjantaina. Maksupolitiikan vuoksi meni kuitenkin maanantaihin ennen kuin pääsin lääkkeen hakemaan. Hintaa tuli kolmelle millin ampulille 81€, mikä antaa litrahinnaksi tosiaan huimat 27000€! Ja kelakorvausta tästä lääkkeestä ei saa lainkaan. Ilmeisesti siksi, että on näin "siviilikäytössä" kovin harvinainen, joten ei ole korvausjärjestelmän piirissä. Onneksi meillä oli mahdollisuus saada siihen maksusitoumus. Joutunen hakemaan vielä toisen satsin, sillä seuraava kontrolliaika on 7.1. ja sitä ennen pitäisi laittaa vielä kolme pistosta - joten ensimmäinen paketti ei riitä.
Pistos laitettiin kankkuun. Hoitaja kertoi nesteen olevan sen verran paksua, että ohut ruisku ei oikein "vetänyt". Tarvitaan siis paksumpi piikki. Pistos kirveli hiukan, ja puolisen tuntia sen laittamisen jälkeen alkoi todella kova päänsärky, hyvin samantapainen kuin hormonisäryt kahdessa edellisessä raskaudessa: paikallinen, pistävä kipu, joka tuntuu suunnilleen siltä kuin tulikuumaa sukkapuikkoa työnnettäisiin aivoihin. Toistaiseksi siihen riitti päänsärkycocktail (1g parasetamolia ja 400mg ibuprofeiinia) sekä uni. Toivon että pysyvätkin sillä tasolla, enkä joutuisi taas ambulanssilla neuron päivystykseen öitä viettämään, kuten viime raskaudessa useamman kerran. Samanlainen päänsärky iski myös eilen keskiviikkona. Myös lievää pahoinvointia särkykohtauksiin liittyi. Tiedä sitten johtuvatko säryt pistoksesta vai oliko puhdasta sattumaa, että ne alkoivat juuri nyt.
Adalatia olen nyt ottanut joka aamu sen 10mg. Tosin olen useampana iltana joutunut ottamaan vielä toisen pillerin. Päivällä tuntuu melko hyvältä, ja sen vuoksi tulee sitten ehkä liikuttua liikaakin. Sitten se illalla kostautuu napakoina supistuksina. Saa nähdä miten käy, kun tässä joulun tienoilla ajelemme reilut parisataa kilometriä anoppilaan. Että miten kohtu sietää pitkän autossa istumisen.
Adalatistakin aluksi seurannut päänsärky on nyt tasoittunut. Ehkä elimistö on tottunut lääkkeeseen eikä iske joka kerta sitä jysäriä päälle. Löysin hyllyjä siivotessa epikriisin edellisen keskosen sairaala-ajalta. Silloin olen näemmä syönyt 30mg Adalatia, eli nostovaraa on, jos tuntuu että tämän tehot eivät riitä. Se on huojentavaa, sillä tottakai huolestuttaa se että viikot ovat vielä näin vähäiset ja supistelu tuntuu vain yltyvän. Keskenmenorajaan on vielä neljä viikkoa, ja aktiivisen hoidon rajaan, eli tilanteeseen jolloin vastasyntynyttä lähdetään elvyttämään vaikka hän itse ei tekisi hengitysliikkeitä, on kuusi viikkoa. Kuusi pitkää viikkoa, jonka aikana voi tapahtua mitä vain. En halua edes ajatella sitä, mitä on edessä jos kohtu päättää sylkeä tämän pikkuisen ulos ennen kuin on mitään selviytymisen mahdollisuuksia. Yhden (hyvin sairaan) lapsen hautaaminen oli jo tarpeeksi kamalaa. Toisen, jota ei vielä oikein ihmiseksi edes tunnustettaisi, repisi täysin kappaleiksi.
Kerroimme vauvasta isommille lapsille jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Silloin sanoimme, että ei ole vielä varmaa että vauva tulee. Nyt ekaluokkalainen kyselee usein, milloin se on varmaa. Mitä siihen nyt vastaa? Ei lapsia halua pelotella sellaisilla skenaarioilla, joita ei itsekään tahdo edes ajatella. Mutta valehtelemaankaan ei voi ruveta. Olemme toistaiseksi sanoneet, että sitten se on varmaa kun vauva kotiin saadaan. Niinhän se on. Tuntuu vain epäreilulta lapsiakin kohtaan tällainen epävarmuus. Ja se että he huolehtivat voinnistani niin paljon.
Olen ajatellut paljon sitä, miten toisenlainen suhtautuminen täällä Jyväskylässä tähän tilanteeseen on, kuin Turussa reilut viisi vuotta sitten. Kun siellä rv 19+ menin ensimmäistä kertaa supistusten vuoksi äitipolille, minut kyllä otettiin osastolle lepäämään "päiväksi tai pariksi", mutta kerrottiin että mitään lääkkeitä ei vielä tässä vaiheessa voida käyttää. Ja sitten tuli se toinen lääkäri, joka sanoi, että "epäkelpo raskausmateriaali pyrkii ulos" ja minun täytyy vain hyväksyä se. Olisi potkinut pois osastolta, mutta kun jouduin odottelemaan siellä useita tunteja hakijaa, ja supistelu yltyi uudestaan tuskaiseksi, kätilöt eivät suostuneet kotiuttamaan vaan konsultoivat toista lääkäriä, joka sanoi että ei saa laittaa kotiin. Sitten tuli se tympeä lääkäri pauhaamaan, miten tuhlaan resursseja kun vielä makaan siellä. :( Ja kuitenkin silloinkin oli jo yksi pikkukeskonen taustalla. En voi olla vertaamatta tähän nykyiseen tilanteeseen, jossa annettiin Adalatit tarvittavana rv 13 ja rv 17 sain luvan ottaa niitä säännöllisesti, sekä kirjoitettiin tämä pistoshoito. Ja että alusta asti suhtauduttiin supistuksiin vakavasti ja raskautta on myös hoitohenkilökunnan toimesta pyritty suojelemaan, eikä vain levitelty käsiä että voi voi.
Olen edelleen etsiskellyt vaunuja. Tori.fi:ssä halvimmat oikeanlaiset olisivat maksaneet 105€, mutta ilmeisesti menivät saman tien, kun en saanut edes vastausta tiedusteluuni. Sitten olisi yhdet parin sadan euron vaunut kiikarissa, mutta ovat Vantaalla enkä ole löytänyt ketään, joka pääsisi niitä katsomaan. Keski-Suomessa vastaavien vaunujen hinnat tuntuvat liikkuvan 400€:ssa ja ylikin. Näyttääpä Torissa olevan jopa 700€:n hintapyyntöjä, joka on kyllä jo aika kova käytetyistä kärryistä, vaikka olisivat hyväkuntoisetkin. Minä en kaipaa mitään iskemätöntä, käytön jälkiä saa olla, vaikka toki siistit ja homeettomat on ehdoton vaatimus. Ja rungon pitää olla suora. Jos siis tiedät jonkun, jolla olisi myynnissä Emmaljungan Duot (koppa ja ratasosa erikseen) sport-rungolla (eli kääntyvä heittoaisa), minulle saa tarjota. Muunlaisia vaunuja en edes ajattele, koska tiedän kokemuksesta noiden olevan juuri täydelliset meidän tarpeisiimme. Aikaa onneksi on vielä, sillä eipähän vauva kotiin tule missään tapauksessa ennen huhtikuuta.
Vauvan liikkeitä tuntuu nyt päivittäin. Vihdoinkin! Kauan tätä tilannetta saikin tällä kertaa odotella, kun huomioi miten aikaisin ne aiemmissa raskauksissa ovat tuntuneet. Paino ei edelleenkään ole tavoittanut lähtöpainoa, oli itse asiassa vähän laskenut viime viikosta ollen taas 2,5 kiloa lähtöpainon alle. Aiemmissa raskauksissa näillä viikoilla painoa on tullut jo hyvinkin viitisen kiloa. Olen iloinen tästä, eikä neuvolassakaan asiasta huolissaan olla. Sokereita olen yhä mittaillut satunnaisesti ja arvot ovat oikein hyvät. Ei siis minkäänlaista huolta niiden suhteen edelleenkään. Ehkä kokeilen joulun aikaan ihan puhtaasta mielenkiinnosta, miten sokerit suhtautuvat johonkin joulusuklaan äpöstämiseen. :-D Tosin kovin paljon makea ei maistu, joten eiköhän sekin aika maltillista syömistä ole.
Huomenna täyttyy 18. raskausviikko. Sitä kohti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti