Hienoja äitipolikuulumisia

Tänään oli se kovasti odotettu aika äitipolille. Mies oli valvonut yön töissä, ja edessä vielä kaksi valvottavaa yötä ennen vapaita, lisäksi mun piti polin jälkeen jatkaa vielä työpaikalle hoitamaan asioita, joten sovittiin ettei mies tule mukaan. Sen sijaan doulani tuli kaveriksi, kuten jo aikaa sitten oli sovittukin.

Olin varautunut siihen, että vastassa voi olla lääkäri jonka kanssa joutuu vääntämään suunnilleen kaikesta. Olin sommitellut mielessäni puolustuspuhetta vauvan puolesta (kuulinhan edellisessä raskaudessa että kyseessä on "epäkelpo raskausmateriaali"). Olin miettinyt miten saan lääkärin vakuuttuneeksi siitä, että mua oikeasti supistaa ja kunnolla. Jo vuosia olen miettinyt, miten perustelen alatiesynnytystoivetta kahden sektion jälkeen. Varauduin myös perustelemaan sitä, että jos joudun sairaalalepoon, haluan mieluummin Tampereelle kuin Kuopioon. Suunnittelin pyytäväni Adalat-reseptiä, mutta en oikeastaan hetkeäkään uskonut saavani sellaista, kun viikot ovat vielä varsin vaatimattomat.

Turhaan huolehdin! Sekä vastaanottanut kätilö että lääkäri olivat aivan ihania. Mun TYKS:n paperit ei olleetkaan siirtyneet keskussairaalaan, vaikka olin siinä luulossa että ne on toimitettu sinnekin. Suurta vahinkoa siinä ei tullut, ne on kuitenkin Korpilahden neuvolassa, josta muutamassa päivässä siirtyvät kaupunkiin sairaalan käytettäväksi. Niinpä mä sitten kertoilin siinä samalla keskostaustoja. Toki neuvolan esitietolomake lääkärillä oli nähtävissä, joten jotakin faktaa hänellä oli pohjalla.

Erikseen on mainittava, että minkäänlaista kiireen tuntua vastaanotolla ei ollut, vaikka ajat olivat hiukan myöhässä ja lääkäri heti alkuun kertoi, että heillä on toinen lääkäri sairaana ja sijaista ei ole saatu. Minua kuunneltiin, kysymyksiini vastattiin ja tilannetta pohdittiin täysin syventyen siihen. Ultrattiin sekä alakautta että vatsanpeitteiden päältä. Kohdun sisäsuu oli hyvin kiinni, kaulakanavaa oli hyvin jäljellä, ja se oli melko kiinteä, mutta kyllä sinne kuulemma sormi upposi. Kerroin havainneeni sattumalta muutoksen keskiviikon supistelun jälkeen. Lääkäri ei pitänyt sitä huolestuttavana uudelleensynnyttäjällä, mutta noteerasi kyllä kun kerroin, että aiemmissa keskosraskauksissa näin on käynyt vasta rv 24+, jolloin jouduin sairaalaan. Täysiaikaisissa raskauksissa kohdunsuulla ei ole tapahtunut mitään muutosta ennen kuin synnytys on käynnistynyt.

Vauvasta ei mitenkään selkeää kuvaa saanut kumpaakaan reittiä. Alakautta kulma ei ollut kovin hyvä, ja vatsanpeitteiden läpi näkymää heikensi kohdun etuseinämässä oleva istukka ja, kuten itse totesin, paksuhko rasvakerros. Lohdutinkin miestä kotona, ettei hän olisi ultrasta juuri mitään kostunut. Minä ja doula näimme kyllä välillä vauvan hahmon, mutta täytyy sanoa ettei yhdessäkään raskaudessa näillä viikoilla ole yhtä epäselvää kuvaa ollut. Lääkäri sai kuitenkin mitattua pää-perämitan, joka vastasi tismalleen omia laskelmiani raskauden kestosta. Minun ilmoittamaani laskettua aikaa ei siis siirretty. Hyvin sitä näköjään oman kroppansa tuntee ja osaa päätellä milloin mitäkin tapahtuu, vaikka kierto olisikin epäsäännöllinen.

Seulontoja emme miehen kanssa halua. Mahdollisilla löydöksillä ei olisi kuitenkaan vaikutusta siihen, miten raskauteen suhtautuisimme. Siksi niskaturvostusta ei ruvettu mittaamaan, mutta lääkäri mainitsi sen näyttävän silmämääräisesti normaalilta. Se toki siinä mielessä huojensi mieltä, että syy supisteluun tuskin on vauvassa. Muutoinkin kaikki näytti kohdussa olevan hyvin. Istukka ei näyttänyt olevan liian lähellä sektioarpea. Varsinaisesti arven mittailuja lääkäri ei pitänyt tarpeellisena. Luotan hänen arvioonsa enemmän kuin TYKS:n muutaman vuoden takaiseen pelottelijalääkäriin.

Keskustelimme synnytyksestä. Lääkärin mielestä alatiesynnytykselle ei nykytietämyksellä ole kahdenkaan sektion jälkeen estettä. Kun mainitsin siitä, että Turussa oli sanottu puudutteiden olevan sitten pois laskuista koska oksitosiinia ei sektioarven vuoksi voi käyttää, kävimme lyhyen keskustelun siitä miten ylipäänsäkin automaattinen oksitosiinilisä selkäpuudutteiden yhteydessä on hiukan kyseenalainen toimintatapa. Lääkäri oli sitä mieltä, että jos synnytys on hyvin käynnissä, ei sitä puudutteilla pysähtymään saa, joten suoraan hän ei lähtisi puudutetta minunkaan kohdallani kieltämään. Tosin silti aion lähteä siitä, että synnytys hoidetaan luomukeinoin, jos siihen asti päästään. En halua ottaa mitään lisäriskejä, joita puudutteet kyllä mukanaan tuovat.

Päivän parhaan uutisen kuulin, kun kysyin mahdollisuudesta päästä makaamaan Tampereelle Kuopion sijaan. Jyväskylässä keskolassa on valmiudet hoitaa vauvoja rv 30 jälkeen, sitä ennen synnytykset siis hoidetaan yliopistosairaalassa. Lääkäri kertoi, että Jyväskylässäkin on kyllä makuutettu pikkuviikkoisia odottajia, jos kohdunsuun tilanne on ollut hyvä. Sitten on siirretty Kuopioon, jos synnytys näyttää olevan ihan nurkan takana. Minun kohdallanihan on molempien keskosten kanssa ollut niin, että kohdunsuulla ei ole näennäisesti tapahtunut juuri mitään ennen kuin lapsivesi on mennyt. Siksipä on mahdollista, jos sama toistuu nyt, että saisinkin maata täällä lähellä kotia. Mikä helpotus! Siinä tapauksessa en edes yrittäisi Tampereelle. Jos Kuopiossa joutuu olemaan vasta synnytyksen jälkeen, niin kyllä sen sairaalan keskolan olosuhteet voittavat kirkkaasti lyhyemmän ajomatkan hyödyn.

Kysyin lääkäriltä myös, miltä viikoilta asti voidaan määrätä Adalatia supistusten estoon. Lääkäri sanoi, että periaatteessa Adalat on turvallinen ihan alusta asti, ja koska se rentouttaa kohdun sileitä lihaksia, siitä voi hyvinkin olla hyötyä jo näin varhaisillakin viikoilla. Sain reseptin! En päivittäiseen käyttöön, vaan sovimme, että otan yhden Adalatin, jos oikein kovin supistaa, eikä rauhoitu levossa. Jos yksi pilleri ei auta, voi 20 minuutin kuluttua ottaa vielä toisen. Tarpeen tullen täytyy käydä näytillä, että kohdunsuun tilannetta voidaan arvioida. Ihan helposti en kyllä lähde näytille ennen kuin ollaan hyvin lähellä 20. raskausviikkoa.

Olikohan tässä nyt kaikki tärkeimmät. Varmaankin. Sairauslomaahan lääkäri kirjoitti suoraan rakenneultraan asti, joka siis varattiin torstaille 7.1. Tämäkin oli aikamoinen yllätys, sillä skeptisesti odotin saavani juosta parin viikon välein hakemassa lisää saikkua. Lääkäri kuitenkin sanoi, että kyllä tällä taustalla supistukset täytyy ottaa vakavasti, ja siltä pohjalta teki tämän arvion. Se tarkoittaa luonnollisesti sitä, että joulukuun puoliväliin asti sovittu työkokeilu elämäni mahtavimmassa työpaikassa päättyy nyt ennen aikojaan. Olin siihen toki jo varautunut, mutta kyllä se haikealta tuntuu. Toisaalta stressi helpotti huomattavasti, kun minulla on lääkärin lupa ja määräyskin ottaa nyt rauhallisesti.

Mulla on tosi hyvä mieli. Nyt jaksan taas uskoa, että tällä raskaudella on jatkumisen edellytykset, vaikka se sitten vaatii paljon lepoa ja rauhoittumista. Tulen kaipaamaan työkavereita ja asiakkaita kovasti. Nyt pitää vain keksiä paljon sellaista ajankulua, jota voi tehdä sohvanpohjalla. Vauvanvaatteiden neulomista ynnä muuta. Lankoja mulla kyllä on, kiitos ihanan hörhön nettiyhteisöni viime jouluisen lahjan! :)