Vointi on vaihtelevaa. Koko viikon lantion ja alaselän tuntemukset olivat käytännössä koko ajan läsnä. Lämpöpakkauksia tarvittiin päivittäin. Supistuksia tuli herkästi. Yhtenä päivänä sain jo liikkumisluvan, kävin syömässä päiväsalissa ja sitten tarvittiinkin Nifanginia. Perjantaina kävelin parikymmentä metriä tutkimushuoneeseen ja takaisin. Kupu oli kireä koko ajan, ja mennen tullen piti pysähtyä pari kertaa hengittelemään. Ja sitten tarvittiin taas Nifanginia. Lauantaina taas supistelu yltyi niihin mittoihin, että Niffejä meni neljä tablettia ja lisäksi tarvittiin nestetippa, ennen kuin tilanne rauhoittui. Verenpainetta mittailtiin vähän päästä, onneksi ne kuitenkin pysyivät hyvinä ja Nifanginia voitiin antaa.
Limatulppaa on tullut lauantaina ja sunnuntaina, tänään hiukan verislimaista vuotoakin. Toisaalta sunnuntai oli aivan loistava päivä, ei yhtään supistusta eikä edes selkäsärkyä! Aloin jo elätellä toivetta kotiin pääsystä, ja jos tilanne pysyy näin hyvänä, sitä voidaan kuulemma tällä viikolla harkitakin. :) Tässä nyt kuitenkin mennään testilinjalla. Tänään kävin aamupalalla päiväsalissa, ei supistuksia ja lantiossakin vain hyvin lievää särkyä, joka lakkasi melkein heti pitkälleni palatessa. Katsotaan miten muiden ruokailujen kanssa käy.
Olisihan sinne kotiin mukava päästä. Toisaalta se on myös pelottavaa. Viikkoja on niin vähän (24+3) ja tiivistä, napakkaa supistelua on kuitenkin ollut tuntien ajan vielä pari päivää sitten. Myös limatulppa ja verilima ovat asioita, jotka eivät näille viikoille kuulu. Ja täytyy muistaa, että ennenkin mulla on mennyt ykskaks vedet, ja siinä sitä sitten oltiin... Lisäksi perjantain ultrassa kävi ilmi, että kohdunsuulla oli tapahtunut muutosta: aiemmin 5cm kaula oli lyhentynyt 4,2cm:iin ja sisäsuun suppilo kasvanut 5*5mm:stä 1,2*1,3cm:iin. Ja tällaista siis aiemmista keskosista ei ollut. Siksi tilanne mietityttää kyllä kovin, vaikka ilman mun taustaa kohdunsuun tilanne olis edelleen erinomainen.
Doula-asiaakin olen edistänyt. Viime viikolla kävi minua tapaamassa Emilia Kuopion ensikodin ryhmästä. Hän on melko kokematon, mutta kouluttautunut myös itsenäisesti ensikodin toiminnan ulkopuolella. Lisäksi sain reserviin pari kaveria, joista toinen on täällä kätilönä (synnyttäneiden osastolla) ja toinen maallikko (tai toki hoitaja, muttei synnytyspuolen), ei virallinen doula, mutta ollut mukana kotisynnytyksessä. On siis ainakin kolme ihmistä joihin ottaa yhteyttä, jos synnytys täällä käynnistyy. Miehellähän menisi jo matkaankin pari tuntia, lastenhoidon järjestämiseen jonkin aikaa, eikä hänelle kyllä soitella lähtökäskyä ennen kuin ollaan saliin siirtymässä. Näin ollen on paljon mahdollista, ettei hän ehtisi synnytykseen mukaan ollenkaan.
Katsotaan tässä nyt pikkuhiljaa, miten vointi kestää osastolla liikuskelua. Sen kyllä huomaa, että 10 minuuttia pystyssä saa vauvan aina painumaan alas lantioon ja liikkeet tuntuu inhottavammilta. Levossa hän pysyy ylempänä, potkiskelee oikeaan kylkeen välillä niin napakasti että kipeää käy. Mutta käyköön, sehän tarkoittaa vain että kasvua ja voimistumista tapahtuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti