lauantai 30. huhtikuuta 2016

Yö synnytyssalissa

Ei, ei ole vielä vauvaa sylissä. Mutta tulipa taas käytyä. Ja tällä kertaa ihan yötä myöten.Varoitus: Sisältää synnytykseen viittaavaa informaatiota!

Pari päivää oli tullut hyvinkin jatkuvasti harkkasupistuksia. Sellaisia ihan iisejä, jotka ei juuri elämää haitanneet. Mutta toissa iltana niitä alkoikin tulla säännöllisesti viiden minuutin välein. Tunnista toiseen. Tiesin että näillä ei vielä mikään synny, mutta kun ne kerta kaikkiaan vain jatkuivat ja jatkuivat pitkälle yöhön, päätin etten ota iltalääkettä. Ihan siltä varalta, että jos tämä ennakoikin synnytyksen käynnistymistä, ei elimistössäni eikä siis myöskään vauvan veressä olisi enää lääkeainetta syntymän hetkellä.

Lääkkeen vieroitusoireisiin kuuluu mm., että uni on hyvin huonoa. Yö meni siis kovin katkonaisesti, minkä tiesinkin odottaa. Joka kerta kun havahduin hereille, huomasin että supistukset jatkuvat edelleen säännöllisesti. Ne eivät pitäneet hereillä, mutta ei niitä aivan huomiottakaan voinut jättää. Ja kun aamulla kuuden jälkeen heräsin, ei kohtu vieläkään ollut rauhoittunut. Kävin suihkussa, laitoin lapset kouluun ja nuorimman perhepäivähoitajalle ja jäin odottamaan. Varoittelin douliakin jo. Lähdin käymään kävelyllä. Täkäläiset mäet ei ole mitään pieniä ja loivia, meidän pihasta jo noustaan melkoinen mäki ylös ja sitten toinen alas. Sitten löytyy kyllä tasamaata. Lähdin kävelemään yhden lähijärven rantatietä pitkin, kevään merkkejä ihastellen. Reilun  kahden kilometrin tallustelun lopuksi oli tietenkin jälleen tuo ylämäki-alamäkiyhdistelmä. Huomasin jo ennen lenkin puolta väliä, että supistukset ovat rauhoittuneet. Olin toisaalta pettynyt, toisaalta helpottunut. Kotipihalla vielä istuskelin nauttimassa keväästä. Yhteensä ulkoilin hyvinkin pari tuntia.

Ilmoitin doulille, että lasketaan hälytysvalmius normaalitilaan, ei tästä kyllä lähtöä tule. Mies heräili joskus kahden-kolmen välillä. Mulla oli pää kipeä, otin gramman Pamolia ja painuin yläkertaan ajatuksenani nukkua hetken. Vaan eipä siitä mitään tullut, kun alkoi taas supistella. Tällä kertaa voimakkaammin kuin aiemmin päivällä. Päänsärky onneksi hävisi lääkkeen avulla ja jaksoin nousta taas ylös. Mies oli jo heti ihan lähtökuopissa kun huomasi että supistaa, ja doulillekin ilmoitin että uudestaan alkoi. Vessakäynnillä huomasin niukkaa veristä vuotoa. Kun tosiaan taustalla on niitä salamasynnytyksiä, päätin että on viisaampaa lähteä käymään näytillä. Yksi doulista ilmoitti olevansa kuuden aikaan keskussairaalalla toimittamassa asiakkaalle rintapumppua. Toinen kertoi laittautuvansa valmiiksi ja odottelevansa, tuleeko kutsu.

Kotoa lähtö ei ollut ihan naps vain nopeaa. Mihin lapset? Mummo ja pappa olivat molemmat menoillaan iltakahdeksaan asti. Soittelimme läpi paikkakunnalla asuvia sisaruksiani, kaikilla oli jotain estettä. Yksi veljentyttö oli menossa lapsenvahdiksi. Toisen piti tehdä koulutehtävää ja siivota, mutta kun hän kuuli tilanteesta, hän lupasi että voidaan viedä lapset hänen luokseen. Pappa sitten hakisi kahdeksan aikaan lapset mummolaan. Pakkasimme matkaan läppärin, että lapset istua sen ääressä jotta serkku saa tehtävänsä tehtyä. Vielä piti pakata lapsille yöpymiskamppeet. Sairaalakassi oli pakattu valmiiksi, mutta TENS, jonka käyttöä jo harkitsin, oli hukassa! Sitä etsittiin pitkin taloa - kunnes mies löysi sen sieltä missä piti ollakin. En ollut muistanut pakanneeni erikseen repun osastoaikaa varten ja erikseen synnytyssalikassin.

Pääsimme lopulta lähtemään. Vielä piti matkalla koukata kaupan kautta, että serkku saa tarjota lapsille ruokaa, kun kotona valmistuva ruoka piti kiskaista kesken kaiken uunista. Lapset vietiin, sen jälkeen vielä mies piti ruokkia - hän ei ollut aamuisen töistä tulonsa jälkeen syönyt mitään. En minäkään ollut yhdentoista jälkeen, mutta mulle ei maistunut. Kuvotti, välillä ihan yökkäyttikin. Ajattelin ensin kuvotuksen johtuvan lääkkeen vieroitusoireesta - sellaistakin se tekee. Kuvotuksen yltyessä kunnon oksetukseksi, tajusin kuitenkin että supistelusta se johtuu.

Olimme synnytysvastaanotossa vähän ennen kuutta. Kätilö otti heti vastaan, teki heti sisätutkimuksen ja otti streptokokkinäytteen. Näytettä ottaessa sanoi, että juu, supistuksiin liittyvää vuotoa tulee kyllä. Kohdunsuu oli kuitenkin niin takana, ettei kätilö sinne edes ylettynyt. Näin ollen synnytys ei ollut käynnissä, vaikka supistuskäyrä oli kyllä kunnon himalajaa. Itsekin koin ettei tämä nyt vielä näillä synny, enkä olisi lähtenytkään liikkeelle jos ei sitä vuotohavaintoa olisi ollut. Koska osasto oli tupaten täynnä, kätilö soitti lääkärille joka sanoi että voidaan lähteä vielä kotiin. Mietimme miehen kanssa, että kuinkahan järkevää se on. Päätin soittaa sille doulalle, jonka tiesin olevan muutenkin sairaalalla käymässä - jospa hän vähän painelisi jalkojen akupisteitä. Sovimme treffit kanttiiniin, jossa doula jo oli rintapumppuasiakasta tapaamassa.

Periaatteessa synnytysvastaanotolta ei pääse sisäkautta kanttiiniin, kuten ei myöskään synnytysosastolta. Varsinainen logiikan riemuvoitto, tuo moduulisynnäri. Lähelläkään ei ole juuri asiakaspaikoitusta, ja kanttiiniin päästäkseen pitää kiertää koko ison rakennuskompleksin ympäri. Toivotaan, että uudessa sairaalassa nämä asiat tajutaan ottaa paremmin huomioon. Siinä vaiheessa ehkä olisin vielä saanut käveltyäkin tuon useamman sadan metrin matkan, mutta mies vei lopulta autolla kuitenkin. Pääoven lähelläkään ei ollut paikkoja vapaana, joten mies lähti tankkaamaan auton ja minä menin yksin kanttiiniin. Supistuksia tuli edelleen ihan hyvää tahtia, ja ne alkoivat tuntua selän puolella. Kuvotti koko ajan enemmän ja enemmän, ja yökkäsinkin pari kertaa matkalla.

Kanttiinista ostin mehujään, jonka toivoin auttavan kuvotukseen. Se oli ihan liian makeaa (vadelma-Lipsi), mutta todella helpotti pahoinvoinnin tunnetta. Istuin imeskelemään mehujäätä doulan jutellessa vielä edellisen asiakkaan kanssa. Supistuksia tuli parin-kolmen minuutin välein, puhaltelin niitä läpi silmät kiinni. Doulan vapauduttua hän keskittyi minuun. Mieskin tuli paikalle, ja melko pian lähetin hänet takaisin autolle hakemaan tensiä. Supistukset tuntuivat yläselässä, mutta doulan liimatessa lätkiä selkääni ja säätäessä niiden johtoja, polte voimistui alaselässä. TENS oli taivaallinen! En ole itse sitä päässyt synnytyksissä kokeilemaan - edellisen täysiaikaisen synnytyksen aikaan en ollut koko laitteesta kuullutkaan, keskossynnytyksissä sitä ei saanut käyttää, ja oman laitteenkin hommasin vasta doulatouhuja aloitellessani. Mulla oli tosi hyvä olo sähköiskujen naputtaessa selkään. Pikkuserkkukin siihen osui paikalle vauvansa kanssa, juteltiin vähän niitä näitä.


Siirryimme käytävän sohville akupainantaa varten. Nyt supistukset alkoivat tuntua siltä, että ei todellakaan ole viisasta lähteä ajamaan yli 40 kilometrin päähän kotiin. Jokainen supistus tuntui paineena kohdunsuulla, ja tunsin että vuotoa tulee, mutta eivät ne vielä mitään pahoja vieläkään olleet. Tai siis sellaisia, ettei niitä olisi hyvillä mielin vastaanottanut. Päätimme lähteä takaisin svo:lle. Sisä- vai ulkokautta, kysyi doula. Parin supistuksen jälkeen kävi selväksi, että ulkokautta kiertäminen ei olisi kovin järkevää. Pystyin ottamaan vain muutaman askelen ennen kuin piti pysähtyä taas vastaanottamaan supistusta. Niinpä päätimme käyttää hiukan kyseenalaista reittiä, synnytysvuodeosaston ja synnytysosaston läpi synnytysvastaanottoon. Matkalla jo parikin kätilöä kyseli, tarvitaanko apua. Pääsimme kuitenkin lopulta, ehkä 20 minuutin hi-taan taivalluksen jälkeen perille. Sama kätilö, joka aiemmin lähetti meidät kotiin, ei tällä kertaa kysellyt mitään, otti neuvolakortin ja soitti synnytysosastolle että tuletteko hakemaan yhden. Itse olin vähän pöllämystynyt: mitä ihmettä? Minä kun toivoin pääseväni lähinnä lepohuoneeseen, ja nyt toimitettiinkin suoraan saliin!

Salissa tehtiin sisätutkimus. Se teki pahuksen kipeää, johtuen siitä että kohdunsuu oli edelleen todella takana, eikä sinne oikein käsiksi päässyt vieläkään. Supistukset olivat kuitenkin niin tiiviitä ja tuntuvia, että kätilöt eivät kyseenalaistaneet enää onko paikkani synnärillä vai ei. Jäimme saliin. Halusin sairaalan paidan sijaan päälleni liehuvan, reisimittaisen hellemekon, jonka olin varannut mukaan. Sen alle sai helposti viriteltyä supistus- ja sykeanturit. Supistukset harvenivat selvästi, kuten usein käy kun joutuu siirtymään ja kommunikoimaan uusien ihmisten kanssa. Tämä johtuu siitä, että kun joutuu keskittymään ajatteluun ja kommunikaatioon, aivokuori kytkeytyy toimintaan ja aivojen syvemmissä osissa olevan oksitosiinikeskuksen toiminta häiriintyy. Sykekäyrää ei meinattu saada millään yhtenäiseksi, toisaalta vauvan sykkeet olivat myös aika korkealla, ja jouduin "roikkumaan" käyrillä tunnin verran, kauemminkin. Oksensin useampaan kertaan, supistukset tihentyivät taas ja olivat melko kipeitä. Aloin uskoa, että tämä saattaa todella olla synnytystä, tosin alkuvaihetta edelleen.

Tehtiin doulan vaihto: "ykkösdoulani" oli saanut omat muksunsa nukkumaan ja tuli paikalle, ja toinen doula pääsi lähtemään kotiin. Taas supistukset hiipuivat, mutta hetken päästä palasivat hyvällä voimalla. Yritin olla pystyssä, mutta lopulta löysin parhaan paikan kyljelläni jumppamatolla lattialla, ylempi jalka vieressä istuvan miehen polvien päällä. Halusin pitää lantiota auki, epäsymmetrinen asento auttaa vauvaa laskeutumaan. Edellisen yön vähäunisuus alkoi painaa. Supistuksissa oli voimaa sen verran, että käytin jo vähän ääntäkin synnytyslaulun hengitystekniikan kaverina. Kipu alkoi tuntua myös alavatsalla.

Jossain vaiheessa kuitenkin tunsin, että en saa lantiota rentoutumaan millään. Se ei johtunut kivusta, olo oli muuten ihan hyvä, mutta jälleen kerran lääkkeen vieroitusoireet tulivat vastaan; yksi niistä on juuri sellainen jännittymisen tunne. Tuntui että lantio on aivan jumissa. Jännitin sitä ja lopulta muutakin kroppaa väkisinkin, vaikka miten yritin keskittyä rentoutumiseen. Kokeilimme lantion ravistelua rebozolla ja myös spinning babies -asentoa, mutta niistäkään ei ollut apua, vaan jännityksen tunne vain paheni. Oltiin jo yli puolen yön, ja kätilö ehdotti että ottaisin Opamoxia. Saisin rentouduttua ja ehkä levättyäkin. Supistuksetkin olivat taas laantuneet, kun kehojännitys ahdisti niin paljon. Suostuin ottamaan puolikkaan tabletin. Sovimme että doula lähtee kotiinsa nukkumaan, soittelemme jos kaipaamme häntä. Mieskin oli taas nälkäinen ja koska häntä yötyöläisenä ei väsyttänyt, hän lähti kaupungille etsimään grilliruokaa. Jäin torkkumaan.

Heräilin yöllä pariin kertaan, tunsin itseni aika pirteäksi, kävin vessassa jne. Supistuksia tuli hyvin harvakseltaan, vuotokin oli vähentynyt. Oikeastaan arvasin että tämä keikka oli nyt tässä. Viiden jälkeen heräsi mieskin, ja kuuden aikaan pyysin kätilön laittamaan käyrän, kun vauva tuntui niin hiljaiselta. Sykkeet olivat oikein hyvät, niissä ei ollut murhetta. Mies ei ollut iltapäivällä ehtinyt käydä suihkussa eikä puhtaita vaatteitakaan hänelle ollut, ja koska tilanne tuntui rauhalliselta ja tiesin että lääkäri tulee kuitenkin vasta aamupäivästä käymään, sovimme että mies lähtee kotiin suihkuun ja nukkumaan. Käyrä sytkytteli reilun tunnin verran, minä katselin kännykästä mitä whatsappissa, facebookissa ja mun rakkaalla foorumillani oli tapahtunut illan ja yön aikana, jolloin mä keskityin ihan muihin asioihin. Katsoin pari UP-jaksoakin. Aamuvuoron kätilö tuli päästämään pois käyrältä ja saatteli synnytysvuodeosastolle hakemaan aamupalaa. Supistukset olivat pieniä kiristyksiä, sen vähän mitä niitä tuli. Aamupalan jälkeen torkuin vielä odotellen lääkäriä. Joskus kymmenen jälkeen hän tulikin, sanoi että otetaan vielä vähän aikaa käyrää ja sitten voin lähteä kotiin. Käyrä oli edelleen priimaa ja lähtöluvan saatuani soittelin isälleni, että hän tulisi hakemaan minut mummolaan.

Siellä se päivä sitten meni. Vieroitusoireet lääkkeestä tuntuvat tänään pahemmmilta kuin pitkään aikaan parin illan lääkkeettömyyden jälkeen, joten nyt vain toivon että supistukset pysyvätkin poissa ainakin muutaman päivän. Että saisin syödä taas pari päivää lääkettä ihan rauhassa ja saada voinnin vakiintumaan. Toki myös kaksi erittäin huonosti nukuttua yötä vaikuttaa olotilaan. Miehellä on vielä ensi yö töitä, sen jälkeen kaksi vapaayötä. Joten sovitaanko, bebe, että pysyttelet nyt ihan rauhassa siellä kolossasi vielä päivän, pari? Ainakin?

Kohdunsuulla tämä episodi ei vielä juuri mitään tehnyt. Kuitenkin synnytykselle tyypillisestä vuodosta voi päätellä, että jonkinlaista kypsymistä varmasti tapahtui. Siksi uskoni ballonkikäynnistyksen onnistumiseen koheni huomattavasti. Muutenkin kokemus siitä, että olin kokeneiden doulien ja mieheni kanssa hyvin toimiva tiimi, TENS tuntui hyvältä ja voimakkaatkin supistukset oli helppo ottaa vastaan, lisää luottamusta siihen että voin saada toivomani aktiivisen synnytyksen. Eniten harmia eilen tuotti oikeassa lonkassa ajoittain tuntuvat issiasvihlaisut, jonka vuoksi oikean jalan asento on todella tarkka ja mm. vasemmalla kyljellä makaaminen ei siksi oikein onnistu.

Tässä iltapäivällä kotiin tullessa ajoimme ärrän kautta. Olin odottanut kahtakin pakettia, mutta vain toisesta oli tullut saapumisviesti. No, kaksi pakettia siellä kuitenkin minulle oli: toisessa harsoja ja muovifroteita, joita meillä ei vielä ollut lainkaan (no, ostinhan minä pari herkullisen väristä harsoa muutama päivä sitten, mutta ne sitten olivatkin ainoat), ja toisesta odotin paljastuvan muutamat retropotkarit ja -paidat. Se paketti olikin oikea superylläri: potkareita oli kymmenet, paitojakin useita ja yksi superihana potkupuku! Olen aivan onnessani tuosta aarteesta: aiemmilla lapsilla olleet retrovaatteet ovat olleet aina suosikkejani, mutta niistäkin suurimman osan laitoin eteenpäin siinä vaiheessa kun näytti että uusia vauvoja ei nyt hetkeen tule. Silloin oli sellainen fiilis, että ei sääliä, kaikki vaan kiertoon, ihan muutamaa mieheltä tai minulta periytynyttä vaatetta lukuunottamatta. Jälkikäteen harmitti. Mutta nyt on vaikka mitä ihanaa! Katsokaa vaikka!

Kirjoittaminen keskeytyi äsken viisivuotiaan oksentaessa keskelle eteisen mattoa. Pph:n perheessä oli viikko sitten vatsatautia, pidettiin tyttö kotona, mutta eilen tosiaan hän oli hoidossa - liekö sitten vielä hiukan liian aikaisin. Muilla ei ole ollut mitään oireita, joten koululaisten mukana tauti tuskin on meille tullut. Täytyy nyt pitää peukkuja että menee nopeasti ohi, ei ole kovin raju tauti ja ei tarttuisi muihin. Tai ainakaan minuun ja mieheen. Synnytys mahataudissa ei kuulosta kovin kivalta kokemukselta.

3 kommenttia:

  1. Mukava oli lukea tarkemmin synnärillä käynnistä.
    Tuo jäi mietityttämään, että miksi kirjoitit, että synnytys ei siis ollut oikeasti käynnissä kun kohdunsuu oli niin takana? Mulla on ollut kans todella takana, vaikka oon ollut jo esim 6cm auki ja synnytys todellakin käynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, svo:n kätilö oli sitä mieltä ettei voi olla edes latenssivaihetta, kun kohdunsuu on niin korkealla. Salin kätilö ei varsinaisesti niin sanonut, totesi vain että ei ole edistynyt kun ei yllä kokeilemaan.

      Poista
  2. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten loppuraskautesi ja synnytyksesi lopulta meni. Blogisi oli koskettavasti ja elämänmakuisesti kirjoitettu!

    VastaaPoista